Ylpeyden hyve?

”Mutta kun hänen sydämensä ylpistyi ja hänestä tuli röyhkeä ja ylimielinen, hänet syöstiin alas..” Dan.5:20

Ylpeys on pahe, josta on tullut ajassamme hyve. Ylpeyttä ei enää vältellä, vaan sitä vaaditaan ja tavoitellaan. Se ei kuitenkaan kerro välttämättä mitään terveestä itsetunnosta, vaan mielentilasta, jossa ihminen rakastuneena omaan erinomaisuuteensa asettuu toisen ihmisen ja Jumalan yläpuolelle. Kristinuskon historiassa ylpeyttä on aina pidetty yhtenä pääsynneistä, jopa kaikkien muiden syntien lähtökohtana. Ylpeä ihminen kelpaa vähitellen vain itselleen. Kaikki lähimmäiset ovat vain käyttötavaraa, vain oma minä on riittävän hyvä. Ylpeys saattaa myös pukeutua hengellisyyden hienoon kaapuun. Se kiinnittyy toisten ihmisten tarkkailuun ja vie rakkaudettomuuteen ja kylmään kovuuteen. Jeesuksen tie oli toinen; nöyrän palvelijan tie. Hänen seurassaan ei ihmisestä tule omahyväistä ja ylimielistä omanedun tavoittelijaa. Kristuksen lähellä ihminen löytää oikean paikkansa. On parempi olla lamppujen sytyttäjä kuin sammuttaja!

-Kirjoitukseni TS:ään Päivän sanaan 2016

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *