Peesaajia vai suunnannäyttäjiä??

Kirkkoomme valitaan maaliskuussa uusi arkkipiispa. Valinta ei ole mitenkään yhdentekevä asia. Arkkipiispa edustaa kirkon kasvoja julkisuuteen. Kirkkomme tarvitsee nyt johtajan, joka ei ole hallintobyrokraatti, vaan mielipidevaikuttaja, joka tuntee seurakuntatyön kentän ja tulee toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. Hengellisesti sekavan ajan keskellä kirkko tarvitsee hengellisiä johtajia, jotka eivät vetäydy bunkkereihinsa, vaan uskaltavat nähdä ja realisoida kirkon mahdollisuudet ajassa ja luoda innostavia visioita ihmisten tavoittamiseksi.

Kirkolla on edessään suuria haasteita, mutta myös valtavat mahdollisuudet. Nyt jos koskaan on työn ja evankeliumin aika. Kirkkoa tarvitaan edelleenkin. Sen on vaan lakattava tekemästä itseään tarpeettomaksi ajan ihmiselle. Yhteiskuntamme tarvitsee jatkuvasti muistutusta siitä, että kaikki ei ole rahalla ostettavissa. Se tarvitsee tahoa, joka uskaltaa elää sanomaansa todeksi ja asettuu rohkeasti ihmisen rinnalle kaikenlaisten elämänkysymysten kanssa.

Kirkon on luotettava omaan sanomaansa: Jumalan rakkauteen Jeesuksessa Kristuksessa. Rakenteellisessa uudistuksessa ei tingitä sisällöstä: Raamattu on kristillisen uskon ylin auktoriteetti. Arvokeskustelussa kirkon tulee olla suunnannäyttäjä, eikä yleisen mielipiteen perässähiihtäjä.

Myös kirkon toimintakulttuuri kaipaa uudistusta. Inhimillisyyden on oltava etusijalla, ei sijoitustoiminnan. Ihmisläheisenä ja innovatiivisena johtajana arkkipiispan tulee tuoda uusia tuulia ja toimintatapoja jäykän ja värittömän kulttuurin keskelle. Talouden on palveltava toimintaa ja seurakuntalaisia. Seinien ja monumenttien rakentamisen sijaan on panostettava toimintaan ja ihmisten kohtaamiseen. Juhlapuheet ovat ohi, kirkon kabinettisalit on aika tyhjentää. Kirkon tehtävä on luottaa sanomaansa ja suunnata rohkeasti sen kanssa ihmisten keskuuteen. Nyt on yhdestoista hetki!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *