Kirkkoherrat yllättivät ehdotuksellaan -Turkulaisen artikkeli vuodelta 2015

 

Neljä kirkkoherraa, Leena Kairavuon, Jouni Lehikoisen, Heikki Mäntylän ja Tuomo Norvasuon , julkistivat keskiviikkona oman esityksensä seurakuntajaosta. Jos heidän esityksensä toteutuu, lähitulevaisuudessa Turussa ei ole enää Martin- ja Henrikinseurakuntaa, vaan Martinseurakunta on yhdistetty Mikaelinseurakuntaan ja Henrikinseurakunta Katariinanseurakuntaan. Yhtään kirkkoa ei kuitenkaan suljeta, vaan ne ovat yhä paremmin käytössä.

– Seurakuntien taloudelliset resurssit pienenevät. Haluamme turvata mahdollisimman hyvät palvelut ja seurakuntalaisten kohtaamisen, Kairavuo perustelee kirkkoherrakvartetin esitystä.

Kirkkoherrat uskovat, että tekemällä oman keskustelunavauksensa seurakuntajaon muuttamiseksi, lopputulos on rohkeampi ja luovempi kuin hallinnosta tuleva esitys.

Lehikoinen sanoo, että esimerkiksi kirkoille voisi rakentaa omaa profiilia.

– Jumalanpalveluksia olisi mahdollisuus porrastaa. Mikaelinseurakunnassa Martinkirkko olisi pääkirkko, jossa olisi perinteinen jumalanpalvelus sunnuntaisin kello 10. Martinkirkossa voitaisiin järjestää myös yhteiskunnallisia keskusteluja. Mikaelinkirkossa voisi olla messukokeiluja ja konsertteja, hän hahmottelee.

– Kirkot voisivat olla auki myös päivisin, kuten meillä nyt Mikaelinkirkossa on 110-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Kävijöitä on ollut päivittäin 20–40.

Kirkkoherrat ovat miettineet esityksessään myös omaa tehtäväänsä esittämässään uudessa, suuremmassa seurakunnassa. Mikaelinseurakunnan kirkkoherrana toimisi Jouni Lehikoinen, Martinseurakunnan kirkkoherra Tuomo Norvasuosta tulisi hallintokappalainen, vastaavasti Katariinanseurakunnan kirkkoherra Leena Kairavuo jatkaisi nykyisessä tehtävässään ja Henrikinseurakunnan kirkkoherra Heikki Mäntylästä tulisi henkilöstöasioista vastaava kappalainen.

Mikaelin- ja Martinseurakunnan yhdistäminen tarkoittaisi noin 40 000 ihmisen seurakuntaa, joka ulottuisi Kakskerrasta ja Hirvensalosta Pansioon ja Suikkilaan. Työntekijöitä seurakunnissa on nyt yhteensä 33. Katariinan- ja Henrikinseurakunnan yhdistyessä syntyisi noin 31 000 seurakuntalaisen alue, jonka pääkirkkona olisi Henrikinkirkko. Seurakunta ulottuisi Varissuolta Skanssiin, Petreliukseen ja Ylioppilaskylän seuduille. Työntekijöitä yhdistyvillä seurakunnilla on nyt 30.

Näin seurakuntien yhdistämis- hanke etenee päätöksenteossa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on käynnissä kehittämishanke, jossa ohjausryhmä miettii erilaisia yhdistymismalleja. Ohjausryhmä pyrkii tekemään esityksensä seurakuntarakenteiden kehittämisestä yhteiselle kirkkoneuvostolle tammikuussa 2016.

Sen jälkeen kirkkoneuvosto tekee asiasta esityksen arkkipiispalle. Arkkipiispa voi joko hyväksyä sen esityksenään tai muokata oman esityksensä Tuomiokapitulille. Seurakuntarajojen tarkistamisen sinetöi lopulta kirkkohallitus.

 

Written by:

Teija Uitto

Turkulainen 20.10 2015

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *